Olipa eräs keskiviikkoinen ilta, tiskasin astioita. Otsaa hieman tatittaa, sillä vuokraemäntä vei pesukoneen mennessään, kun he eivät syystä X olleet mitanneet allaskaappia ja totesivat vasta jälkikäteen ja koneen poistettuaan, ettei siihen voi asentaa isompaa pesukonetta. Alkuperäinen aparaatti oli jo kiikutettu roskiin. Olimme muutenkin tänään taivastelleet pintaremontin laatua-- halvinta ja nopeinta mahdollista.
Minä: Oispa kiva jos meillä ois joskus niin paljon rahaa ja semmonen kämppä, että vois laittaa keittiön ihan omannäköiseksi.
Julia: Eikös se suunnitelma ollut, että ollaan täällä kuitenkin useampia vuosia?
Minä: Njaa, 5 vuotta on ehdoton takaraja. Mieluummin kuitenkin 3. (oikeasti ehkä vähemmän)
Julia: No pitäisikö meidän sitten ostaa?
Minä: Ai ostaa mitä?
Julia: No ostaa talo.
Lyhyt vastaus oli, että ei nyt helvetissä. Ensinnäkin meillä pitäisi molemmilla olla sellainen työ ja asuinympäristö, jossa molemmat aikovat viihtyä vuositolkulla. Tällä hetkellä minä olen työtön, inhoan Los Angelesia, ja Julia ei erityisesti pidä työstään, tai Losista. Ei tässä nyt hyvänen aika voida taloa käydä ostamaan.
Järkeäkin tässä ehdotuksessa tietysti on. Vuokrat ovat naurettavan kalliita, meiltä tuhrautuu noin 16,000 dollaria vuokraan vuodessa. Jos sen sijaan maksaisimme asuntolainaa pois ja lopulta myisimmen koko talon ainakin lainasumman hinnalla, olisi oltavat toki järjelliset. Mutta mistäpä me nyt taloksi, tai talon käsirahaksi, tai asuntolainaksi muutumme.
Kaikenlaista keskiviikkohullutusta.
No comments:
Post a Comment