riemuidiootti hiekkarannalla
Joitain asioita ei tule ajateltua kunnes vasta sitten, kun hätä on jo kädessä. Näin kävi muutettuani koirineni tänne Kaliforniaan. Suomessa ei juurikaan tavata kirppuja, sillä ilmasto ei suosi sen enempää koiran- kuin kissankirppujen elinkaarta ja yleisin kirppu on lintukirppu, joka taas ei asetu kotieläimiin asumaan. Niinpä henkseleitä paukutellen saavuin tänne vailla ymmärrystä, että Kaliforniassa koira- ja kissakirput ovat ympärivuotinen ongelma.
Niinpä löysin Milkasta kirpun kahden viikon jälkeen. Järkytyin, pesin kaiken minkä irti sain, myrkytin kaiken minkä uskalsin (koira mukaanlukien), imuroin, pesin, puunasin, höyrytin, imuroin lisää. Kirppuja ei näy sisätiloissa, ehkä siksi ettei niitä täällä ole alunperinkään tai sitten vimmainen siivoaminen on auttanut pitämään populaation aisoissa. Imuroin edelleen päivittäin.
Kirput varmasti poimittiin kyytiin ulkoa. Tällä alueella on paljon kulkueläimiä, kissoja ja koiria. Niiden lisäksi kodin ympäristössä on jäniksiä, oravia, opossumeja, ainakin yksi haisunäätä (olipa se iso!) ja todennäköisesti liuta rottia ja hiiriä. Niin, ja sitten tietysti naapuruston lemmikkikoirat ja -kissat vielä erikseen; täällä läheskään kaikki eivät vaivaudu ehkäisemään kirppuja vaan pitävät niitä olennaisena osana lemmikkinsä omistamista, ihan niinkuin eläimissä kuuluisikin olla syöpäläisiä.
Niinpä neuvoni sinulle, joka muutat ulkomaille koirasi kanssa; varaudu ulkoloisiin, joita Suomessa ei edes ole. Minä olin kyllä lukenut osuuteni sydänmadoista ja rokotin koiran heti saavuttuamme, mutta kirput pääsivät läpi kuin vuotavasta seulasta.
Myrkytyksen jälkeenkin ole löytänyt viitteitä kirpuista, mutta en itse kirppuja. Varmuuden vuoksia siivoan vimmaisesti edelleen ja aion ostaa Boraxia jolla tomutan kaikki pinnat. Tappaa tehokkaasti muutkin kitiinipintaiset ötökät ja on mukavan vaarallista sisäänhengitettäväksi.
No comments:
Post a Comment