Friday, August 21, 2015

Matkakertomus


Joskus kaikkia asioita ei tule otettua huomioon. Esimerkiksi sitä, että kun varaat aamulennon kello 7:00, joudut lemmikkeinesi lentokentälle kello 4:00, vain saadaksesi kuulla, että ei meitä kukaan ole auttamassa ennenkuin kello 4:30. No ei se mitään, kiitos ymmärryksestä ja vahvasti tsempistä, verisukulaiset! Ilman apuahan koko hommasta ei olisi tullut mitään matkan millään osasella. Minua kun on vain yksi, ja tavaroitani oli kolme matkalaukkua ja koiran lentokoppi. 

Helsinki-Vantaalla koiran saattaminen ruumaan oli helppoa, koiran lentotariffi maksettiin paikanpäällä (samalla maksoin ylimääräisen matkatavaran). Milka lensi onnekseni halvemmassa maksuluokassa, koiran paino koppeineen 25kg ja KLM otti hintaa 200 euroa, ylimääräinen matkatavara 85 euroa. Valitettavasti netin ohjeisiin ei ollut luottaminen, sillä koiran häkkiin ei saa teippailla mitään ylimääräistä ja henkilökunta antoi minun lisätä ylimääräiset paperit heidän paperiensa sekaan vain, jotta saisin mielenrauhan. Sen sijaan koiran panta ja hihna jäivät minulle, hätävararuoka laitettiin häkkiin sisään (jolloin siitä ei olisi ollut mitään apua mikäli koira olisi jäänyt Damiin, sillä Milka todennäköisesti söi nappulat samantien). Live animals ja this side up -tarrat sai lentokentältä. Sitten koira vietiinkin ilman heippoja pois ja omistajana olin hyvin ahdistunut (koira ei vaikuttanut järin ahdistuneelta).

Kuten olin suunnitellut, olin hankala matkustaja. Kysyin jokaisen boardingin yhteydessä tietoja koiran sijainnista ja vaikka henkilökuntaa semmoinen näytti väsyttävänkin, niin jaksoivat silti aina vastata jotain. Tosin tiedotus ei oikein ottanut onnistuakseen Damissa, jossa meinasin ja kiivetä pois ikkunapaikaltani etsimään eksynyttä koiraani, kun stuertit hiihtivät ohitse noteeraamatta hillittyä "anteeksi, hei anteeksi minulla olisi kysyttävää hei-- no voi perkele" viittomistani. Selitin lopulta vierustoverilleni mistä on kyse, sillä hän näytti tuskastuvan jatkuvaan heilumiseeni. Vierustoverini ymmärsi onneksi hyvin ja lopulta-- konetta jo hilattaessa kohti kiitorataa sain kysyttyä onko koirani kenties lastattu koneeseen. Hetkeä myöhemmin sain kuulla, että koira on koneessa ja stuertti rauhoitti tilanteen tyylikkäästi kyselemällä tyhjänpäiväisiä (minkä ikäinen, minkä rotuinen, mikä nimi = kaikki tietoja jotka hän todennäköisesti näkee tabletiltaan jo muutenkin). Keskivertokoiranomistaja puhuu mielellään koirastaan.


Lennot sujuivat hyvin ilman mainittavaa turbulenssia tai muutakaan vaivaa tai viivästystä, mutta pakko on sanoa ensimmäistä kertaa Amsterdamin kautta lentäneenä, että 11 tuntia saman purkin kyydissä ottaa luonteen päälle. En myöskään ymmärrä mikä masokismi saa minut aina istumaan
a) ikkunapaikalle
b) siiven kohdalle
juurikin näillä tolkuttoman pitkillä, puuduttavilla lennoilla. Ehkä elättelen toiveita voivani nukkua pää seinään nojaten? Ei tällä elopituudella. Ja koska lentokorkeus-rakko, joudun jatkuvasti kiipeämään kanssamatkustajien yli koska pissattaa. Ehkä jonain päivänä opin. Amsterdamin kenttä oli täysi painajainen rajanylittäjille kuten minä itse, sillä itsepalveluautomaateista vain kolme oli toiminnassa ja koko terminaali täynnä väkeä. Sain onnekseni henkilökuntaa napattua hihasta kiinni ja he laittoivat minut nopeutettuun jonoon, sillä porttini oli jo auki. Porttia oltiin sulkemassa kun vihdoin pääsin paikalle-- onnistuin siinä myös ottamatta kymmentä useampaa juoksuaskelta. Hillitty "menkää kaikki saatana pois edestä pitää ehtiä lennolle" -kävely raivasi sopivasti tilaa.

Rajanylitys Yhdysvalloissa. Eteeni parkkeeraa TAAS jumbojetillinen aasialaisia, tällä kertaa japanilaisia (luojan kiitos ei taas kiinalaistulvaa). Valitettavaa aasialaistulvissa on heidän usein heikonlainen kielitaitonsa, joka tarkoittaa sitä, että saat jonottaa tavallista pidempään. Niinpä jonottamiseen tuhraantui 1,5 tuntia tälläkin kertaa. Jouduin jo väysymyspäissäni (en nimittäin nuku lentokoneissa) jo tavaamaan hitaasti mahdollisia vastauksia todennäköisiin kysymyksiin (tapasimmekohan 2009 vai 2010?), sillä ajatustoiminta meni täydelliseen lepotilaan. Rajalla ei kuitenkaan kysytty muuta, kuin millä viisumilla matkustan. Ojennan viisumipaketin. Sormenjäljet ja kuva, leima passiin. Tervemenoa.

Laukkuaulassa löydän omat laukkuni yksinäisinä karusellista, koiraa ei näy. Jumalauta missä koira. Onneksi olin ollut jonotuksen alussa sen verran hereillä, että kuulin ylisuurten matkatavaroiden ja eläinten löytyvän tietyn karusellin läheltä. Sieltä löytyi myös koira seinää vasten laitetussa kopissaan. Ei vahinkoja, joten koira häkkeineen kärryyn, laukut toiseen kärryyn ja tuskastunut "blondi pulassa tulkaa äkkiä auttamaan" ähellys päälle. Ensimmäinen rykelmä työntekijöitä vain toljottaa, mutta pian paikalle ryntää mies auttamaan. Mies kuljettaa koiran, minä matkatavarat.
Tullissa tympääntynyt mies tiuskaisee, että pitää olla paperit. Annan väärät paperit. "Rabiespaperit, olisit tehnyt niinkun sanon!". Riutunut blondi-ilme ja rabiespaperit käteen. "All clear, hon. Please take care, hon." Joo kiitos.

Welcome to America, ensimmäinen etappi Ikea.

No comments:

Post a Comment