Tuesday, February 3, 2015

Kun Nina lähetystöön puhelimella soitti

Eihän tästä tulisi mitään kunnon seikkailua ilman vastoinkäymisiä. Ensiksikin tajusimme hiljan, että meidän NOA2 (eli hyväksytty I-129F viisumihakemus) erääntyy maaliskuun ensimmäisenä. Meillähän ei ole vielä kaikki paperit kasassa ja koska etanaposti, emme mitenkään kykene saamaan kaikkia papereita ajoissa ja varattua haastatteluaikaa. Tähän olisi voinut varautua kertaamalla tarkemmin, mitä niissä papereissa kerrotaan.

No, eikun selvittämään, että kuinka hyväksytylle hakemukselle anotaan lisäaikaa. Asian pitäisi olla yksinkertainen, soitan lähetystöön ja kysyn, että kenelle lähetämme anomuksen. Ensin soittaa Julia, puhelu ohjautuu pitkän valikkosodan jälkeen Indokiinaan puhelinkeskukseen, jossa luonnollisesti ei tiedetä viisumeista mitään. Sieltä luvataan palata asiaan parin päivän sisällä sähköpostitse. Ei nappaa.

Niinpä minä nohevana väitän, että kyllähän ne nyt täällä Suomessa asiat hoitaa tehokkaammin, anna minä soitan.

Ja kissanviikset.

Ensin laitan sähköpostia konsulaattiin, koska olen suomalainen enkä halua soittaa. He vastaavat sieltä parin päivän sisään, että hakemusta voidaan jatkaa neljällä kuukaudella. Kiva, mutta eiväthän he tiedä kuka minä olen, mikä hakemusnumero on ja kenen asialla liikutaan. Koska "voimme jatkaa" ei ole sama kuin "jatkamme", päätän soittaa puhelimella ja puhua elävän ihmisen kanssa. Luonnollisesti vain elävät kuolleet vastaavat sähköposteihin.

Pitkän valikkosodan jälkeen puhelu ohjautuu konsulaattiin. Puhelimen päässä ei kuitenkaan ole nettisivujen lupaama suomalainen virkailija, vaan saan käsiini jenkin. Aloitan reippaasti ilmoittamalla, että toivoin saavani puhua suomalaisen kanssa. Suomalaisia ei ole tänään töissä, pyrimme auttamaan parhaamme mukaan englanniksi. No ei kai siinä mitä, osaan englantia edistyneellä tasolla, ei pitäisi tuottaa ongelmaa.

Kohta olemme virkailijan kanssa umpisolmussa. Molemmat puhuvat samaa kieltä, mutta virkailija ei suurin surminkaan halua ymmärtää tilannettani (sanon useaan otteeseen, että hakemuksemme on Helsingissä ja minulla on ohjeet paketti 3:sen kasaamiseen, mutta tarvitsemme lisäaikaa hyväksytylle I-129F hakemukselle). Hän pyytää soittamaan Yhdysvaltain siirtolaisvirastoon. Selitän uudelleen, että USCIS ei enää hoida hakemustamme, koska se on sen jo hyväksynyt ja NVC on lähettänyt sen suurlähetystöön Suomeen. Virkailija ymmärtää, ettemme ole aloittaneet koko hakemusta. Virkailija luo minulle profiilia travel documents sivulle, ja saatuaan kaikki muut tiedot oikein (mm. passin numero ja syntymäaika), lähettää sähköpostin väärään osoitteeseen. Pitkällisen väännön jälkeen puhelun saldo on, että saan nettisivuillakin mainitun sähköpostiosoitteen Yhdysvaltain suurlähetystön viisumipuolelle ja kehoituksen olla heihin yhteydessä.

No minäpä laitan sähköpostia, pitkän ja virallisen hienon sähköpostin, jossa selitän tilanteen, annan henkilötiedot ja hakemuksen numeron ja kysyn, kuinka hakemukselle anotaan lisäaikaa.
"Hakemusta on jatkettu neljällä kuukaudella, no problem", vastaa suurlähetystö.
Pyydän kirjallisen varmistuksen ja uuden voimassaoloajan.
"Ei kirjallista varmistusta, näillä puheilla jatketaan", vastaa suurlähetystö.
En todellakaan tiedä kenen hakemusta on jatkettu, mihin asti on jatkettu ja kuka on jatkanut vai onko jatkettu ollenkaan.

Aorttani repeää ja päätän juoda toisen aamukahvin, kun kellokaan ei ole edes yhtätoista.

No comments:

Post a Comment